Pekko = Vili

Vili muutti Vantaalle lapsiperheeseen.

Lo'cust Everymans Right

Uskon että Vilinkin kuulumisia saamme seurata jatkossa.

Pentuaika meni nopeasti ja kaikille pennuille on löytynyt hyvät kodit.

Muutaman päivän sai Pekko viettää äidin kanssa laatuaikaa, ennen omaan kotiin muuttoa. 

Pele

Pele muutti Pohjanmaalle täytettyään kahdeksanviikkoa. Pitkä matka uuteen kotiin meni mukavasti

Pogba = Timi

Timi muutti Helsinkiin kahdeksanviikkoisena kissan kaveriksi.

Jara

Jara muutti Sauvoon juhannuksen jälkeen cockerin kaveriksi.

Pekko

Jara

Tänään kävi kylässä ja meihin tutustumassa meidän isosiskon Vamna kotijoukot ja taas saimme seisoskella.

Lo'cust Evergreen Player

Odotamme myös Pelen kuulumisia jatkossa.

Lo'cust Every Now And Then

Timinkin kuulumisia toivottavasti saamme päivitellä myöhemmin

Lo'cust Every Dream Princesa

Seuraamme Jaran kuulumisia aika ajoin

Pele

Pogba

Muutama päivä on vierähtänyt, kohta on jo Juhannus. Olemme kasvaneet aika paljon ja saaneet uusia kokemuksia ja joku ihmeellinen tietokone ongelmakin on ollut, mutta onneksi kamera on sentään toimintut.

Viikonloppuna äiskä oli kanssamme, muut kävivät jossain kesäjuhlissa ja tapasivat muita kivoja koirakavereitakin. Toto harjoitteli uimista ja kuulemma osasi jo vaikka ikää on vasta 13 viikkoa. Pääsemmeköhän mekin tutustumaan kesällä uimiseen. 

Tuossa kuvassa on ne kesäjuhlien tyypit 🙂

Kiire on syömään

Meidän isi Uuno oli sai eilen Raision näyttelysta sen viimeisen sertin ja näin iskäkin on jo valio, Onnea iskä!! 

Toto kävit tutustumassa meihin, tai oikeastaa enemmin äiskään, Ullaan ja mummoon, hyvin kolmikko jo opettaa kerjäämisen saloja nuorelle innokkaalle perheenjäsenelle.

Olemme päässeet jo tutustumaan parturointiin, hyvin meni kaikilta

Ollemme nyt kesäilmojen tultu saaneet olla enemmän myös ulkona ja tutustua eilaisiin asioihin

5.6 olemme jo yli 4 viikkoisia ja touhuamme enemmän ja enemmän, tutustumme ympäristöön ja leikimme keskenämme sekä leluilla. 

Kiva on loikoilla pehmeessä peddissä

Kyllä unikin maistuu aamupalan jälkeen

Pikkuhiljaa valloitamme maailmaa, kiipeämme ja yletämme jo aikuisten koirien petiin

Ruoka maistuu, tyyli on vapaa

Jos porttia ei olisi .... kyllä kiinnostaa tutustua sen taakse

Saatiin jo testata isojen koirien peti, aika kiva on

Pentulaatikon ulkopuolinen maailma alkaa kiinnostaa ja pystyn jo parketillakin kävelemään aika hyvin.

Tämä on maailman paras paikka ja tähän viereen on turvallista nukahtaa

Pallot jee .... ne liikkuu helpposti

Ulla meidän isosisko oli eilen Rauman näyttelyssä ja pärjäs siellä hienosti, oli ROP ja samalla Ullasta tuli suomen muotovalio, meidän iskäkin oli siinä näyttelyssä ja sai hienon arvostelun

Minä olen yksi muskettisotureista ja vielä vailla nimeä, mutta eiköhän tilanne muutu aika pian ja minulle keksitään sopivat nimet.

Hei! Minä olen "Pekko"

Olemme päässeet tutustumaan jo pentulaatikon ulkopuoliseen maailmaan, se on aika jännää. Nenä vie meitä tutustumisretkille, yhdessä äiskän kanssa olemme rohkea nelikko, mutta yksistää tutustumme maailmaan vielä tarkkaillen, Iskä teki meille pienen ulkoilupaikan, sitten kun vähän kasvamme pääsemme sinne tutustumaan. 

Tällaista meidän päiväohjelmaan kuuluu

Viikonloppu vierähti ja me näemme pikkuhiljaa maailmaa enemmän. Isosisko Ulla ja Ullan isi Ralf kävivät mejäilemässä saaden kumpikin toisen voi 1 :sä ( 1/44) viikonloppu oli aika kesäisen lämmin.

Tässä minä olen, reipas nuorimies ja aloittanut kävelyharjoitukset viikonloppuna

Tässä olen toiselta puolelta kuvattuna.

Tänään jo kurkimme maailmaa ja vauhti kiihtyy, saimme myös maistaa vaaleanpunaista mönjää, se oli pahaa, matolääkkeeksi sitä myös kutsutaan.

Onneksi kohta muutamme isompiin tiloihin ja pääsemme tutustumaan maailmaan.

"Mummo" ja Ulla saivat jo punkkilääkkeet.

 Kaikille meille muskettisotureille ei ole vielä löytynyt omaa kotia.

Isoveljemme Paavo valloitti maailmalla viimeviikonloppuna ollen tuossa näyttelyssä BIS 2, oikein paljon onnea upeasta saavutuksesta.

Tällä viikolla me olemme synöeet, nukkuneet ja kasvaneet. 

Isosisko Ulla kävi mejä-kokeessa saaden ensimmäisen voi 1 tuloksen, sään ollessa aika haastava ja samassa kokeessa meidän Uuno isi oli elämänsä toisessa mejäkokeessa saaden sen toisen avo 1, 45 pisteellä ja näin isi siirtyi voittajaluokkaan.

" Onnea isi " terveisin kolme muskettisoturia ja prinsessa

Isoveli Messi on myös kunnostautunut mejäkokeissa tänä keväänä saaden kaksi hienoa avo tulosta, 48 ja 49 pistettä ja näin Messikin siirtyi voittaja luokkaan.

Meidän äiti on nyt "mamma" lomalla mejä kokeista, mutta palailee niihin kun se sallitaan, kunto näyttää oleva aika kohdallaan, koska kasvattaja täti tuossa mainitsi että näyttääpäs Pippa jo hyvältä, vaikka synnytyksestä on vasta viikko, ylimääräiset kilot on karisseet ja turkki kiiltää.

Isoveljemme Paavo on tänään kunnostautunut ulkomailla näyttelyssä, ollen ROP ja toisessa PU 2, jännityksellä odotamme lisää tuloksia.

Minä olen prinsessa

Prinsessa

poika no 2

Koko jengi syntyi 6.5 emmekä olleet höyhensarjaa, prinsessakin panioi 400 g, me muskettisoturit olemme aika tasaista porukkaa 440 - 460 g

poika no 3

Olen se ensimmäinen muskettisoturi

no 3

Olen jo päässyt poseeraamaan, söpöksi kutsuvat. Tämä ensimmäinen päivä on mennyt pääasiassa vain ruokaillen, sitä on ollut riittävästi

Päätimme tulla ajoissa ja antaa kasvattajalle myös sen kokemuksen että synnymme yön tunteina. Tässä me olemme: kolme muskettisoturia ja prinsessa.

Päätimme tulla ajoissa ja antaa kasvattajalle myös sen kokemuksen että synnymme yön tunteina. Tässä me olemme: kolme muskettisoturia ja prinsessa.

Olipas viikko, koko ajan nälkä ja olisin halunnut olla ulkona, aika tylsää ...

28.4. perjantai iltana

Vähän saatiin piristystä poseerauksen merkeissä odotusajan loppumetreille

uusi portti

Pikkuhiljaa alkaa tämänkin odotusajan loppusuora …. kyllä ruoka maistuu ja masu kasvaa... vielä vajaa pariviikkoa.

Aika reippaasti Pippa edelleen liikkuu ja olisi viimeviikonloppuna lähtenyt mejäkokeeseenkin, oli pieni pettymys kun ei mukaan päässyt. Mejä ajat koittaa aikanaan kun pennut on riittävä isoja ja Pippan kunto sen sallii.

Uusi ”pentuportti” on jo rakennettu ja vappuna puhdistetaan pentulaatikko käyttövalmiiksi ja muut tykötarpeet etsitään valmiiski käden ulottuville.

Pippa nyt virallisesti myös CIB ja CIE lisäksi vuonna 2016 Pippa oli L-SSK ry:n vuoden paras jäljestäväkoira.

Pippa nyt virallisesti myös CIB ja CIE lisäksi vuonna 2016 Pippa oli L-SSK ry:n vuoden paras jäljestäväkoira.

Pippan edellisessä pentueessa on kaikilla pennuilla upeat luonteet. Lisäksi nämä pennut ovat päässeet erilaisiin harrastuksiin mukaan ja tässä vähän listaa mitä ne ovat saaneet ensimmäisten vuosien aikana: useita serttivoittajia ja Paavo on jo usean maan muotovalio, cacib ja vara-cacibbeja. 4 lonkkakuvattua ja kaikki A-A ja näiden silmat ok, 4 x spa 1, mejässä kaikista starteista tulos ja tytöt siirtyi kahdella kokeella voi luokkaan, Valma on Springereiden avoluokan mejä mestari 2016. Lisäksi Paavo on kennelliiton kaverikoiratoiminnassa mukana, Raul on käynyt isännän kanssa käytännön metsästyksessä ja hypomerkkaa omassa perheessään, Messi on rauniokoiratoiminnassa mukana.

Pippan edellisessä pentueessa on kaikilla pennuilla upeat luonteet. Lisäksi nämä pennut ovat päässeet erilaisiin harrastuksiin mukaan ja tässä vähän listaa mitä ne ovat saaneet ensimmäisten vuosien aikana: useita serttivoittajia ja Paavo on jo usean maan muotovalio, cacib ja vara-cacibbeja. 4 lonkkakuvattua ja kaikki A-A ja näiden silmat ok, 4 x spa 1, mejässä kaikista starteista tulos ja tytöt siirtyi kahdella kokeella voi luokkaan, Valma on Springereiden avoluokan mejä mestari 2016. Lisäksi Paavo on kennelliiton kaverikoiratoiminnassa mukana, Raul on käynyt isännän kanssa käytännön metsästyksessä ja hypomerkkaa omassa perheessään, Messi on rauniokoiratoiminnassa mukana.

Kauniina talvipäivänä käytiin kuvaamassa Uunoa

Kauniina talvipäivänä käytiin kuvaamassa Uunoa

8.3.2017 Pippalla ja Uunolla oli treffit ja jäämme odottamaan oliko ne hedelmälliset

8.3.2017 Pippalla ja Uunolla oli treffit ja jäämme odottamaan oliko ne hedelmälliset

Jaa tämä sivu